Taiteen perusopetuksen liittojen yhteinen taidekasvatusseminaari
järjestetään joka toinen vuosi. Tällä kertaa Heurekassa Vantaalla. Sain osallistuessani hyvän
kuvan tämän hetken taiteen perusopetuksesta, johon on musiikinoppilaitosten lisäksi on liittynyt kuvataide, teatteri ja sirkus, sanataide. Musiikki
vahvimmin resursoituna taiteen perusopetuksen muotona tuottaa eniten
”todistuksia”. Mutta myös muut alat pyrkivät pönkittämään asemiaan usein
kilpaillen vaikka tässäkin tilanteessa yhteistyö on voimaa. Vantaalla yhteistyö
on käytäntö, mikä näkyi seminaarijärjestelyjen monipuolisuudessa. Kuvataiteen
opiskelijat olivat tehneet jokaiselle osallistujalle henkilökohtaisen mandalan
ja sanataide oppilaat mietelauseen taiteesta. Yhteistyön ansiosta taiteen
perusopetus on arvostettua Vantaalla.
Olen ollut tekemisissä taidekasvatuksen kanssa kohta 40
vuotta – ensin Jyväskylän yliopiston taidekasvatuksen opiskelijana.
Jyväskylässä taidekasvatus on humanistinen ala, mikä tarjoaa poikkitaiteellista,
filosofisempaa taidekasvatusta verrattuna taideteollisen oppilaitoksen
kuvataidepainotukseen. Taidekasvatuksesta tuli myös työni Forssan
kansalaisopistossa.
Taide ei ole itseisarvo sen opiskelun kautta voi saada
kulttuurista kompetenssia, mikä tarkoittaa osallisuutta, kykyä rakentaa
yhteiskuntaa tuomalla oman laatunsa mukaan yhteisen tulevaisuuden eteen. Jyväskylän yliopistossa etsittiin taiteen kasvattavaa voimaa
jopa yltiöpositiivisessa mielessä. Sieltä sain matkaani paljon idealismia taidekasvatuksen
tehtävästä ihmistä jalostavana voimana. Ja kasvatuksen oppijalähtöisen näkökulman,
jonka mukaan oppiminen on pääasia. Sen tukitoimenpiteenä on oppimistilanteiden
luominen, jota opettamiseksikin sanotaan. Sille löytyi myöhemmin sana: konstruktivistisen
oppimiskäsitys, jonka mukaan oppija rakentaa maailmaansa. Taidekasvattaja
tarjoaa siihen mahdollisuuden.
Nykyisin suhtaudun kriittisesti taiteen keinojen opetukseen
elitistisenä harvojen ja valittujen mahdollisuutena usein ilman ekologista ja
eettistä pohdintaa. Taiteella on mahdollisuus vaikuttaa ja pelastaa ihminen
järkensä vankilasta - järjen tärkeää merkitystä väheksymättä. Jokainen meistä
on rajoittanut omaa luovaa kapasiteettiaan pysyäkseen sosiaalisen hyväksynnän
keskiarvossa. Hyvä niin, minusta tuntuu, että meistä on tullut tylsiä toinen
toistemme kyttääjiä ja marisijoita. Sen sijaan, että voisimme hyväksyä maailman
- siis oman epätäydellisyytemme ja rakentaa sille. Kokonaisvaltaisen
kasvatuksen kannalta taiteen perusopetuksen silppuaminen eri oppilaitoksiksi
lisää byrokratiaa. Mielestäni kaikkien taiteenlajien laaja opetus kuuluisi
peruskouluun jokaisen saataville.
Takaisin seminaariin Heurekassa: asiantuntijoiden lisäksi
oli ilo kuulla itse nuorten kokemuksia taiteen perusopetuksesta. He olivat kokeilleen sirkusta, musiikkia, teatteria jne. He
olivat löytäneet oman lajinsa ja pääsääntöisesti olivat hyvin tyytyväisiä
saamiinsa mahdollisuuksiin. Yksi asia pisti kuitenkin aika pahasti korvan
kautta sydämeen. Nuoret kaipasivat enemmän leikkiä taiteen perusopetukseen!
Taiteen piti vapauttaa ihminen ja siitä on tehty samanlainen ikuisesti
saavuttamattoman täydellisyyden tavoittelemisen häkki. No, nämä nuoret kyllä
tulevat huomaamaan, että maailma ei toimi täydellisesti, vaan elää luovaa
prosessiaan, mihin taiteen perusopetuksen tulisi ihmistä valmentaa.
Toistan vielä : Vantaan kaupungissa taiteen perusopetusta
antavat tahot toimivat vahvassa yhteistyössä, jonka avulla he järjestivät upean
kokonaiselämyksen seminaarivieraalle: ”Liisa Ihmemaassa”-näytelmän roolihahmot ja musiikki- ja
tanssiesitykset virittivät mielen asiapitoisten esitelmien lisäksi.
Uskoni ihmisen mahdollisuuksiin luoda parempaa yhteistä maailmaa myös
taidelähtöisten toimintatapojen kautta palautui. Kiitos Forssan kaupunki ja
Wahren-opisto, että mahdollistitte osallistumiseni!
