perjantai 24. huhtikuuta 2015

Murros ja mahdollisuus -taidekasvatusseminaari Heurekassa 16.4.2015



Taiteen perusopetuksen liittojen yhteinen taidekasvatusseminaari järjestetään joka toinen vuosi. Tällä kertaa Heurekassa Vantaalla. Sain osallistuessani hyvän kuvan tämän hetken taiteen perusopetuksesta, johon on musiikinoppilaitosten  lisäksi on liittynyt kuvataide, teatteri ja sirkus, sanataide. Musiikki vahvimmin resursoituna taiteen perusopetuksen muotona tuottaa eniten ”todistuksia”. Mutta myös muut alat pyrkivät pönkittämään asemiaan usein kilpaillen vaikka tässäkin tilanteessa yhteistyö on voimaa. Vantaalla yhteistyö on käytäntö, mikä näkyi seminaarijärjestelyjen monipuolisuudessa. Kuvataiteen opiskelijat olivat tehneet jokaiselle osallistujalle henkilökohtaisen mandalan ja sanataide oppilaat mietelauseen taiteesta. Yhteistyön ansiosta taiteen perusopetus on arvostettua Vantaalla.

Olen ollut tekemisissä taidekasvatuksen kanssa kohta 40 vuotta – ensin Jyväskylän yliopiston taidekasvatuksen opiskelijana. Jyväskylässä taidekasvatus on humanistinen ala, mikä tarjoaa poikkitaiteellista, filosofisempaa taidekasvatusta verrattuna taideteollisen oppilaitoksen kuvataidepainotukseen. Taidekasvatuksesta tuli myös työni Forssan kansalaisopistossa. 

Taide ei ole itseisarvo sen opiskelun kautta voi saada kulttuurista kompetenssia, mikä tarkoittaa osallisuutta, kykyä rakentaa yhteiskuntaa tuomalla oman laatunsa mukaan yhteisen tulevaisuuden eteen. Jyväskylän yliopistossa etsittiin taiteen kasvattavaa voimaa jopa yltiöpositiivisessa mielessä. Sieltä sain matkaani paljon idealismia taidekasvatuksen tehtävästä ihmistä jalostavana voimana.  Ja kasvatuksen oppijalähtöisen näkökulman, jonka mukaan oppiminen on pääasia. Sen tukitoimenpiteenä on oppimistilanteiden luominen, jota opettamiseksikin sanotaan. Sille löytyi myöhemmin sana: konstruktivistisen oppimiskäsitys, jonka mukaan oppija rakentaa maailmaansa. Taidekasvattaja tarjoaa siihen mahdollisuuden.
  
Nykyisin suhtaudun kriittisesti taiteen keinojen opetukseen elitistisenä harvojen ja valittujen mahdollisuutena usein ilman ekologista ja eettistä pohdintaa. Taiteella on mahdollisuus vaikuttaa ja pelastaa ihminen järkensä vankilasta - järjen tärkeää merkitystä väheksymättä. Jokainen meistä on rajoittanut omaa luovaa kapasiteettiaan pysyäkseen sosiaalisen hyväksynnän keskiarvossa. Hyvä niin, minusta tuntuu, että meistä on tullut tylsiä toinen toistemme kyttääjiä ja marisijoita. Sen sijaan, että voisimme hyväksyä maailman - siis oman epätäydellisyytemme ja rakentaa sille. Kokonaisvaltaisen kasvatuksen kannalta taiteen perusopetuksen silppuaminen eri oppilaitoksiksi lisää byrokratiaa. Mielestäni kaikkien taiteenlajien laaja opetus kuuluisi peruskouluun jokaisen saataville.

Takaisin seminaariin Heurekassa: asiantuntijoiden lisäksi oli ilo kuulla itse nuorten kokemuksia taiteen perusopetuksesta. He olivat kokeilleen sirkusta, musiikkia, teatteria jne. He olivat löytäneet oman lajinsa ja pääsääntöisesti olivat hyvin tyytyväisiä saamiinsa mahdollisuuksiin. Yksi asia pisti kuitenkin aika pahasti korvan kautta sydämeen. Nuoret kaipasivat enemmän leikkiä taiteen perusopetukseen! Taiteen piti vapauttaa ihminen ja siitä on tehty samanlainen ikuisesti saavuttamattoman täydellisyyden tavoittelemisen häkki. No, nämä nuoret kyllä tulevat huomaamaan, että maailma ei toimi täydellisesti, vaan elää luovaa prosessiaan, mihin taiteen perusopetuksen tulisi ihmistä valmentaa. 

Toistan vielä : Vantaan kaupungissa taiteen perusopetusta antavat tahot toimivat vahvassa yhteistyössä, jonka avulla he järjestivät upean kokonaiselämyksen seminaarivieraalle: ”Liisa Ihmemaassa”-näytelmän roolihahmot ja musiikki- ja tanssiesitykset virittivät mielen asiapitoisten esitelmien lisäksi. Uskoni ihmisen mahdollisuuksiin luoda parempaa yhteistä maailmaa myös taidelähtöisten toimintatapojen kautta palautui. Kiitos Forssan kaupunki ja Wahren-opisto, että mahdollistitte osallistumiseni!

lauantai 21. helmikuuta 2015

Sana on vapaa


Toivon, että blogimme muostuu vapaaksi kentäksi erilaisten sanojen ja ajatusten laiduntaa ihmisten mielissä.  Sanat ovat vain tahroja paperilla tai kirjainyhdistelmiä näytöllä. Erimielisyys ei ole pahasta, vaan lähtökohta keskustelulle, jonka tarkoituksena on luoda uutta todellisuutta, ymmärtää paremmin asioiden monia puolia.

Kirjoittaminen on tapa tuoda julki omia ajatuksia ja näyttää sekä muille että itselleen sen, että meissä on joku ajatteleva olento. Kirjoittaminen ja lukeminen ruokkii tuota ajattelijaa, joka voi kyllä näivettyä käytön puutteesta. (Siksi kannattaa tulla opiston kirjoittamisen ryhmiin tai lukupiiriin.)

Vaikka sanat merkityksineen ovat vaikeasti hallittavissa, niitä voi syytää maailmalle, lausahdella viisaita tai vähemmän viisaita. Joku tarttuu sanoihin ja lähtee tekemään omia tulkintojaan. Edes lausuja itse ei aina tunnista omaa puhettaan tulkittuna jollain hänen pyrkimyksilleen vieraalla tavalla.



Sananvapaus ei toteudu itsestään. Meissä kaikissa asuu joko pienempi tai isompi fundamentalisti, jonka mielestä on törkeää, että joku sanoo asiat väärällä tavalla. Sanat vapautuvat vasta kun ymmärrämme sen, että ei ole vääriä eikä oikeita sanoja, joiden puolesta pitäisi taistella. Sanojen merkitykset ovat erilaisia eri ihmisillä vaikka kuinka hokisimme jotain yhteistä mantraa merkitykset karkaavat eri ihmisten mielissä ties minne.

Olkoot siis vapaita!
Eliisa

tiistai 20. tammikuuta 2015

Taide=leikki

Taide, tiede, totuus ovat isoja sanoja. Me olemme pieniä ihmisiä. Teemme arkisia asioita, syömme juomme, nukumme ja joskus myös tuotamme jotain sellaista, mitä ei ole ollut aiemmin olemassa.
Sopivassa yhteydessä sitä sanotaan taiteeksi. Isot sanat ja pienet ihmiset sopivat yhteen kun opettelemme taitoja, joissa on mukana ymmärrys sekä materiaalista että tekemisen eettisistä periaatteista. 

Eliisa